maanantai 21. syyskuuta 2009

Suomalaisia esiintyjiä,ja Suomalaista musiikkia


Tietoja Anna Abreu









Anna Abreu syntyi Helsingissä helmikuussa 1990, eli hän juhli tänä vuonna 18-vuotissyntymäpäiviään. Annan toinen kotikaupunki on Sintrassa, Portugalin kauniilla rannikolla. Syksyllä 2006 Anna osallistui Suomen Idolsin karsintoihin ja Jone Nikulan tuskaisesta ilmeestä huolimatta lunasti paikkansa jatkoon ja aina finaaliin saakka. Anna sulatti pirteydellään niin nuorten miesten kuin naistenkin sydämet. Viimeisessä finaalissa upea portugalinkielinen 'Solta O Beijo' näytti suunnan Annan tyylille, joka on täynnä kuumia latinorytmejä unohtamatta mahtipontisia balladeja.

Vuoden 2007 elokuussa julkaistiin Annan omaa nimeä kantanut debyyttilevy. "Levyni sisältää näköistäni pop-musiikkia soul-, r'n'b- ja latinomaustein. Biisit ovat pääasiassa englanninkielisiä, mutta mukana ovat myös espanjan ja portugalinkieliset kappaleet Contigo Corazòn sekä Solta-Se O Beijo", kuvaili Anna debyyttialbumiaan.

Platinaa myynyt debyyttialbumi nousi suoraan julkaisun jälkeen Suomen virallisen albumilistan kärkeen ja oli yksi vuoden 2007 menestyneimmistä kotimaisista albumeista. Levyn ensimmäinen singlelohkaisu End Of Love oli yksi Suomen radioiden soitetuimpia kappaleita julkaisuvuotenaan. Vuoden 2008 alussa Anna pokkasi Emma-gaalassa vuoden naisartistin palkinnon.

22.10. julkaistaan Annan Now-nimeä kantava kakkosalbumi, jolta on jo lohkaistu ensimmäinen singlejulkaisu Vinegar. "Uusi sinkkuni on erilainen, kuin mitä multa olisi odottanut. Vinegar on ensimmäinen dance-biisini! Tulevalta levyltäni löytyy toki lattari- ja pop-biisejä ekan levyn tapaan, mutta halusin mukaan nyt enemmän dancea.”, Anna kuvailee uutta singleä.

Anna Abreu-Ivory tower(Kuuntele kappale painamalla pienempää kuvaketta alla.)

Anna Abreu - Ivory Tower [Live]

1 kommentti:

Kirsti kirjoitti...

Minä pidin Annasta eniten Idolssissa, Nykyisin en kovinkaan ole kuullut hänen laulujaan. Uskon että joistakin pidän.Sinulla on ihan
mukava tietopaetti hänestä.Jani,blogisi on oikein hyvä.