maanantai 28. joulukuuta 2009

GERMANY-FINLAND 3-3

Jalkapallo



Suomi menetti kolme kertaa johtoasemansa
päivitetty 11.09.2008 klo 09.44
Sami Hyypiä kantoi kapteeninnauhaa keskiviikkona.

Suomi sai kelpo alun jalkapallon MM-karsintaan, kun 4-lohkon kotiottelu Saksaa vastaan päättyi huikeiden vaiheiden jälkeen 3-3-tasatulokseen. Kotijoukkue johti ottelua kolme kertaa Jonatan Johanssonin, Mika Väyrysen ja Daniel Sjölundin osumilla, mutta hattutempun viimeistellyt Miroslav Klose nosti Saksan joka kerta tasoihin.
Artikkeliin liittyvä ääni- ja kuvamateriaali:
Katso ottelun kaikki maalit Aamu-tv:n jutusta
Katso Sami Hyypiän haastattelu
Katso Jonatan Johanssonin haastattelu
Katso Petri Pasasen haastattelu
Katso Joonas Kolkan haastattelu
Katso Roman Eremenkon haastattelu
Katso Veli Lammen haastattelu
Katso Markus Heikkisen haastattelu
- Jäi vähän harmittamaan, koska olimme johdossa kolme kertaa. Siinä mielessä tämä oli pettymys, mutta toisaalta hyvä jengihän tämä on. Emme ainakaan hävinneet ja teimme kolme maalia, Jonatan Johansson totesi.
Stuart Baxterin luotsaama Suomi siirtyi johtoon reilun puolen tunnin kohdalla, kun Johansson hyödynsi saksalaisten puolustusvirheen ja laukoi matalan kudin ohi maalivahti Robert Enken. Sitä ennen Saksan Simon Rolfes oli laukonut pallon niukasti maalin ohi ja Miroslav Klose hukannut oman avopaikkansa.
Klose onnistui viimeistelyssään 38. minuutilla. Hän sai Piotr Trochowskin pystysyötön hyvin haltuunsa ja karkasi Sami Hyypiän sekä Toni Kallion välistä maalintekoon. Tarkka kuti upposi takanurkkaan ohi voimattoman Jussi Jääskeläisen.
Vain viisi minuuttia myöhemmin Suomi maalasi toistamiseen. Hyypiä avasi pallon vasemmalle laidalle Daniel Sjölundille, jonka antamasta keskityksestä Mika Väyrynen pyssytti pallon komeasti ylänurkkaan. Sjölund oli vaihdettu kentälle vain hetkeä aiemmin, kun Mikael Forssell loukkaantui.
Saksa osoitti vahvuutensa ja tasoitti heti perään kulmapotkusta kotiyleisön vielä juhliessa Väyrysen täysosumaa. Jääskeläinen torjui Klosen ensimmäisen tilanteen, mutta tämä siirsi irtopallon verkkoon.
- En tiedä mitä tapahtui, nukahdimme varmaan. Tuli hyvä mieli, Roman Eremenko manasi kahta Saksan nopeaa tasoitusmaalia.
Kotijoukkue nappasi johdon jo kolmannen kerran, kun Daniel Sjölund puski 3-2-maalin toisen puoliajan alussa. Hän jäi täysin vapaaksi lyhyen kulmapotkun jälkeen ja sai viimeistellä osumansa Väyrysen nappisyötöstä.
Saksa hallitsi pelitapahtumia viimeisen puolen tunnin aikana ja nousi väkisin tasoihin vajaat kymmenen minuuttia ennen loppua. Jääskeläinen torjui pallon päin Petri Pasasta, ja Klose viimeisteli hattutemppunsa tyhjiin Gomezin yrityksen jälkeen. Minuutteja aiemmin Pasanen oli pelastanut Klosen puskun maaliviivalta.
Suomen karsintaurakka 4-lohkossa jatkuu lokakuussa kotiottelulla Azerbaidzhania vastaan ja vierasottelulla Venäjää vastaan.
- Toivotaan, että lokakuussa samat ihmiset löytävät uudestaan tänne, totesi Helsingin Olympiastadionin äänekästä kotiyleisöä vuolaasti kehunut Pasanen.
Kunkin karsintalohkon voittaja selviytyy suoraan vuonna 2010 Etelä-Afrikassa järjestettävään MM-lopputurnaukseen. Kahdeksan parasta lohkokakkosta etenee jatkokarsintaan.
Suomi - Saksa 3-3 (2-2)Suomi
1 Jussi Jääskeläinen13 Veli Lampi2 Petri Pasanen4 Sami Hyypiä3 Toni Kallio (v)7 Roman Eremenko15 Markus Heikkinen16 Jonatan Johansson6 Mika Väyrynen 75. -> 8 Njazi Kuqi11 Joonas Kolkka9 Mikael Forssell 41. -> 18 Daniel Sjölund
Saksa
1 Robert Enke2 Clemens Fritz 82. -> 8 Andreas Hinkel4 Serdar Tasci3 Heiko Westermann16 Philipp Lahm6 Simon Rolfes 82. -> 13 Patrick Helmes7 Bastian Schweinsteiger15 Thomas Hitzlsperger 68. -> 18 Mario Gomez14 Piotr Trochowski11 Miroslav Klose10 Lukas Podolski
Maalit
1-0 Jonatan Johansson (32 min)1-1 Miroslav Klose (38 min)2-1 Mika Väyrynen (43 min)2-2 Miroslav Klose (44 min)3-2 Daniel Sjölund (53 min)3-3 Miroslav Klose (83 min)
Erotuomari: Viktor Kassai (HUN)Yleisöä: 37 150

Ei kommentteja: